
-
Syyskuun kuulumisia
Sain syyskuun alussa kommentoidun version Lordi D:stä kustannustoimittajaltani, ja syyskuu onkin kulunut editointipuuhissa. Olen pitänyt päivätöistäni muutamia ”editointivapaita”, joiden aikana olen tehnyt tekstiin tarkennuksia ja pieniä muokkauksia. Jonkin verran olen myös tarkistanut käsikirjoituksen historiallisia faktoja, vaikka kirjani tarkoitus ei olekaan maalata täysin tarkkaa kuvaa menneisyydestä. Historiallinen aikakausi on viihdekirjassa pikemminkin inspiroiva kulissi, johon rakkaustarina asetellaan.…

-
Tulossa: historiallinen viihdekirjasarja
Uutisia! Allekirjoitin tänään kustannussopimuksen viktoriaanisen ajan Englantiin sijoittuvan viihdekirjasarjani kahdesta ensimmäisestä osasta. Moraalisten naisten kirjakerho -nimeä kantavan sarjan ensimmäinen osa, jota kutsuttakoon nimellä ”Lordi D”, ilmestyy tammikuussa 2024, ja toisen osan ilmestymistä on suunniteltu syksylle 2024. Kirjat kustantaa Otava, joka kustansi myös esikoisteokseni Kalajoen hiekat (2022).

-
Venla Aakon vieraana Radio Kalevassa
Käsikirjoittaja, toimittaja Venla Aakko kutsui minut vieraakseen Aakko + avec -ohjelmaansa Radio Kalevaan. Haastattelu nauhoitettiin sunnuntaina 2.4. ja se tuli ulos maanantaina 3.4. klo 17. Uusinta on luvassa perjantaina klo 10. Keskustelimme Aakon kanssa erityisesti erotiikan ja seksin kirjoittamisesta viihteessä. Luin haastattelussa myös lyhyen pätkän esikoiskirjastani Kalajoen hiekat. Oli mahtavaa jutella, kiitokset Venla Aakko ja…

-
Juttu Kalajokiseutu-lehdessä
Kalajokiseutu-lehti teki minusta jutun 3.11.2022 lehteen. Jutussa selvitettiin, miksi esikoisteokseni Kalajoen hiekat sijoittuu juuri Kalajoelle ja mikä olen naisiani kirjailijana. Olipa mukana kattava faktalaatikkokin minusta.
